salami

salami - Periódico de Finland -

Publicado en Finland - Primeros pasos en eDominacy - 02 Apr 2024 12:59 - 2

Isäni aloitti nuorukaisena 1940-luvulla korppien määrätietoisen jalostamisen, tavoitteena oli mahdollisimman isokokoisten yksilöiden kasvattaminen. Hän keräsi pesistä munia ja haudotti ne itse rakentamassaan hautomakoneessa. Poikasia ruokittiin laadukkaalla ruualla ja punnittiin päivittäin. Ne yksilöt jotka kasvoivat nopeimmin pääsivät aina jatkamaan sukua, ja muut vapautettiin luontoon. Vuosien kuluessa korppien koko alkoikin kasvaa. Kun ne olivat 9-kiloisia menettivät ne lentokykynsä ja siivet ja pyrstö alkoivat surkastua ja jalat vantteroitua. Isäni kuoltua jatkoin itse projektia. Nykyään suurimmat korpit ovat sukukypsinä 52 kiloisia. Niiden höyhenpeite on muuttunut hienoksi lateksimaisen kiiltäväksi untuvaksi ja on väriltään pikimusta. Korpit seisovat ihmismäisesti pystyasennossa ja niiden jalkojen lihaksikas yläosa vastaa jo ihmisjalkojen paksuutta. Siipiä ei enää ole vaan niiden sijalla on etäisesti ihmisen käsiä muistuttavat lyhyet ja vahvat koukkumaiset tyngät. Pyrstö on kokonaan poistunut ja kloaakki on vaeltanut siihen kohtaan missä ennen pyrstö sijaitsi. Nokka on lyhentynyt ja muistuttaa ihmisen kyömynenää.
Korpeilla on alusta asti ollut kasvatussuojassaan viihdykkeenä radio päällä josta ne ovat kuulleet puhetta. Myöhemmin radion tilalle on vaihdettu televisio ja sittemmin nettiyhteydellä varustettu tietokone isoine näyttöineen. Nykyään korpit hallitsevat parisataa ihmisen sanaa ja osaavat käyttää niitä oikeissa konteksteissa. Ääni on metallinen ja matala.
Luonteeltaan koiraspuoliset korpit ovat erittäin agressiivisia. Ne yrittävät paritella aina kun ihminen astuu häkkiin ja ilman pitkävartista harjaa tai vastaavaa niitä on hankala pitää kurissa. Naaraat ovat suorastaan lempeitä, mutta niilläkin sukuvietti on jatkuvasti päällä. Ihmisen saapuessa paikalle ne kääntävät usein peräpäänsä tarjolle niin että kloaakki paljastuu, ja supistelevat sen ympärillä olevia lihaksia jolloin kloaakki sykkii ja vilkkuu. Naaraat pitävät siitä kun kloaakkia sormeilee ja usein alkavat toistella netin pornovideoista oppimiaan sanontoja. Jos lattialle käy selinmakuulle naaras asettuu heti päälle ja osaa asettaa kloaakkinsa anatomisesti juuri oikealle kohdalle ihmisen sukuelimen kohdalle, aloittaen sitten rytmisen edestakaisen liikkeen. Kloaakin imuvoima on erittäin vahva, ollen ajoittain jopa 9 kilopascalia/neliösentillä. Ihmisen on vaikea vastustaa moisia voimia. Projekti jatkuu...

https://i.imgur.com/nvQaxwV.png

Endosar

Comentarios (2)

Komea on korppi !
korppi on komea